Otsikon kysymystä pohdittiin eräässä Facebook-keskustelussa. Todettiin, että pelkkä työ- tai koulupaikan puute ei ole hyvä määritelmä syrjäytymiselle. Olen samaa mieltä. Kouluttamattomuus ja pitkittynyt työttömyys ovat kuitenkin syrjäytymisen riskitekijöitä.
Mikä sitten tekee ihmisestä syrjäytyneen?
Väitän olleeni melko paljon tekemisissä syrjäytyneiden tai syrjäytymisvaarassa olevien kanssa. Olen itsekin ollut välillä vähällä syrjäytyä. Syrjäytyminen leimaa vahvasti sukupolvea, joka on aikuistunut kymmenen vuotta kestäneen ikitaantuman keskellä; sukupolvea, johon siis itsekin kuulun.
Omien kokemusteni pohjalta sanoisin, että syrjäytyminen on kehityskulku, joka johtaa tietynlaiseen persoonallisuuteen, erakkoluonteeseen. Pitkittynyt yksinäisyys tuottaa persoonallisuuden, jossa omat arvostukset ja kiinnostuksen kohteet ovat etualalla. Kyky havaita ja ottaa huomioon toisten tarpeita on heikko, koska yksinäisyys on vienyt mahdollisuudet sosiaalisen ymmärryksen kasvattamiseen.
Vuosia jatkuessaan yksinäisyys väistämättä tuhoaa mielenterveyden, eikä ihminen enää pysty palaamaan työmarkkinoille tai opintojen pariin. Työttömyys on siitäkin hankala asia ihmisen sosiaalisille suhteille, että muut helposti moralisoivat työtöntä tai kohtelevat häntä alentuvasti. Työtön etääntyy entisestään yhteiskunnasta.
Muiden huono kohtelu ei koskaan tuota hyviä seurauksia. Kiusaamisella on aina hintansa. Hallituksenkin kannattaisi viestittää työttömille jotain muuta kuin että heihin ei luoteta. Karenssien sijaan voisi lähettää edes postikortin ja sanoa, että yritämme kyllä löytää sinullekin työtä, yritä vielä kestää.
Kiusaamisen lisäksi toinen syrjäyttävä tekijä on paljon puhuttu digitalisaatio ja robotisaatio. Esimerkiksi kouluissa etäpetus ja digitalisaatio voi näennäisesti lisätä tuottavuutta, mutta vain sillä edellytyksellä, että etäopiskelijoilla on itsenäinen kyky ylläpitää riittävän laajaa tuttavapiiriä, joka korvaa koulussa tapahtuvan vuorovaikutuksen. Itsepalveluyhteiskunnan ongelma on, että koneasiointi katkaisee syrjäytymisvaarassa olevilta viimeisetkin inhimilliset kontaktit.
Itsepalvelu, etäopiskelu ja digitalisaatio lisää varmasti yritysten voittoja, mutta mitä se tekee ihmisten hyvinvoinnille? Ei mene montaa vuotta kun kaupassa käyntikään ei enää vaadi ihmiskohtaamista. Kaikki eivät kykene itsenäisesti ylläpitämään yhteisöllisiä siteitä, vaikka he muuten olisivat tunnollisia, lahjakkaita ja älykkäitä ihmisiä.
Ihmisellä on tarve kuulua johonkin, olla yhteisön jäsen. Ihmisen perustarpeet eivät täyty pelkästään siten, että täyttää joka kuukausi toimeentulotukihakemuksen netissä ja syö yksiössä einesruokaa. Mikäli yhteiskunta ei tarjoa kansalaiselle paikkaa yhteiskunnan jäsenenä, hän ottaa paikan jostain toisesta yhteisöstä, joka ei aina ole yhteiskunnalle myötämielinen – tai vaihtoehtoisesti tappaa itsensä.
Lähde: Milko.fi