Silmiini on osunut lähiaikoina pari tapausta joissa entinen elinkautisvanki on vangittu syystä epäillä taposta/tapon yrityksestä.
Minua suututti lukiessani uutisointia aiheista.
Näissä tapauksissa elinkautista oltiin istuttu murhan vuoksi.
Tuomio oli lusittu, päästy pois linnasta, ilmeisesti ehdonalainenkin suoritettu.
Sitten myöhemmin otetaan kiinni todennäköisin syin epäillä rikoksesta.
Eiväthän kyseiset tapaukset varmoja ole ennen kuin tuomiot luetaan, mutta epäilys on vahva.
Tapaukset ovat varmasti yksittäistapauksia.
Lyhyen taustatutkimisen jälkeen sain tietoa elinkautisvankien rikoksen uusimisesta.
Tilastollisesti 20% elinkautisvangeista uusii rikoksen. Muilla vangeilla uusimisprosentti on 50%.
En ymmärrä miksi tuomion nimi on elinkautinen.
Eihän se tarkoita missään tapauksessa tuomiota kuolemaan saakka, ei edes lähelle.
Elinkautista istutaan keskimäärin 14-vuotta. Vähimmäismäärä on 12.
Suomen pisin istuttu tuomio on ollut 22-vuotta.
Elinkautisvankeja arvioidaan ennen vapauttamista.
Myös vaaralliset vangit vapautetaan aikanaan ja heistä todetaan ”ei voida pitää vaarattomana”.
Mielestäni tässä toiminnassa on aukkoja?
Puolella elinkautisvangeista on taustalla aiempia rikoksia, jotka ovat suurilta osin kohdistuneet henkeä ja terveyttä uhkaaviksi.
Ymmärrän, että jokainen tarvitsee uuden mahdollisuuden.
Mielestäni kohtuus kaikessa.
Jos on todistetusti tehnyt rikoksia. Sitten uusinut rikoksia. Istunut elinkautisen. Kuinka pitkään annetaan uusia mahdollisuuksia?
Ei kai kukaan istuva rikollinen sano ”Minä jatkan rikollisella polulla vapauduttuani”.
Sanat ovat vain sanoja, teot kertovat totuuden.
Vaikka uusimisprosentti on pienehkö, sekin on liikaa.
Minä en halua kenenkään joutuvan uhriksi sen vuoksi, että vaarallinen rikollinen ansaitsee uuden mahdollisuuden.
Lähteenä käytetty rikosseuraamuslaitoksen tilastoja