Katselin eilen Maria Veitola yökylässä – ohjelmaa. Veitola oli yökyläilemässä Mikael Gabrielin luona.
Jäin miettimään tilannetta, jossa Mikael kehotti kaikkia ihmisiä vain uskomaan unelmiinsa. Maria kysyi onko hän oikeasti sitä mieltä, että pelkkä uskominen riittää. Mikael vakuutti, että uskomalla unelmiin ja tekemällä töitä toteuttaakseen unelmiaan pääsee pitkälle.
Allekirjoitan tuon ajattelutavan.
Korostan kyllä, että unelmat vaativat toteutuakseen töitä ja valintoja jotka edesauttavat unelmien toteutumista.
Ajatellaan, että jonkun haave on voittaa lotossa.
Haavetta ei ole mahdollista toteuttaa jos ei osta sitä lottokuponkia.
Jonkun unelma on olla isona Suomen presidentti.
Sen eteen täytyy tehdä valintoja ja töitä.
Ensimmäinen askel varmaan osalllistua kunnallispolitiikkaan.
Yksi omista unelmistani on tehdä töitä sellaisen asian parissa josta nautin.
En ole tähän mennessä löytänyt omaa paikkaani työelämässä.
Olen tehnyt aina töitä, monissa eri paikoissa ja muutamilla eri aloilla.
Jokaisessa on ollut sama ongelma,
ahdistus joka iskee ennen työvuoron alkua.
Työ on ollut pakollinen paha.
On pitänyt mennä ja tehdä vaikka ei ole ikinä pitänyt työstään.
Sairaslomani aikana olen joutunut miettimään ja punnitsemaan asioita.
Olen ymmärtänyt kuinka vahingollista on juosta siinä oravanpyörässä missä et saa mitään, vaan sinulta ainoastaan viedään.
En ole aiemmin saanut mitään ahaa elämystä siitä, mikä minusta tulee isona.
Sattuman kautta aloin kirjoittamaan tätä blogia ja sen myötä erinäisiä tekstejä.
Olen tajunnut tämän olevan ”sejuttu”.
Kirjoittaminen on se mitä minun pitäisi tehdä.
En vielä tiedä miten ja missä muodossa se toteutuu, nyt ainakin tiedän mitä kohden minun pitää tähdätä.
Ottaessani eteen paperin, en koe valkoisen paperin kauhua.
Pää on täynnä ideoita ja haluaa saada ajatukset puettua sanoiksi.
On mieletön fiilis lukea omaa tekstiä, joka on onnistunut.
Saa aikaiseksi tekstiä josta on ylpeä.
Unelmat ovat saavutettavissa.
Eivät ehkä tänään tai huomenna, mutta onhan meillä pieni ihmisikä aikaa.
