Kävin eilen kampaajalla. Sujuvasti vastailin hänen kysymyksiin; juu olen vapaa päivällä, ensi viikolla on minullakin loma.
Mikähän lukko iski? Miksi en sanonut suoraan miten asiat ovat? Ehkä halusin olla korrekti ja puhua vaan smaltalkkia. Olisikohan sakset miten lipsahtaneet, jos olisin sanonut suoraan:
-Olen työtön ( ollut työtön nyt 7pvä)
-Sanoin itse irti työuupumuksesta johtuneen masennuksen takia
Helppo oli kyllä puhua hänen kanssaan, miten teinitär imee kaikki rahat ja itseensä panostaminen jää vähemmälle kun on lapsia. ( sen kyllä hän näki varmaan suoraan jo hiusten kunnosta) Ja miten vaikeeta ja raakaa teinien elämä on nykyisin. Hänen kanssaan oli helppo puhua näistä asioista, koska hän on tavallaan samassa tilanteessa.
Mutta omasta työttömyydestä vaikenen usein täysin tuntemattomille. Vastailen vaan ympäri pyöreitä ja vaihdan sujuvasti puheenaihetta. Onkohan se jokin sisään rakennettu häpeä. En ole varmaan sisäistänyt ja omaksunut sitä, että minä joka olen aina tottunut tekemään töitä olen työtön.
Työtön = luuseri
Masentunut = yhteiskunta kelvoton
” juu vapaalla olen tänään ” ” ensi viikolla on koululaisilla loma, niin mullakin”. No enhän periaatteessa valehtele, jätän vaan kertomatta miksi olen vapaalla ja miksi lomailen. Mitäs se kampaajalle kuuluukaan? Onneksi ei kysynyt, että missä olen töissä.
Onko kampaaja koulussa ” smal talkin ” – oppitunti? Opettaako ne siellä hieno varaista keskustelua? Esitetään kysymyksiä, joihin asiakas voi halutessaan antaa ympäri pyöreitä vastauksia. Ei saa puhua politiikkaa, ei uskontoa eikä muitakaan tulenarkoja aiheita. Tai ainakaan niihin ei saa ottaa kantaa millään tavalla.
Entäs pitkäaikais työttömät ? Harvemmin heillä on varaa kyllä kampaajalla käydä ( luulisin) mutta nämä työutelut tulevat esiin kaikkialla. Jos ei voi puhua small takia työstä ja lomista, niin mistäs sitten puhutaan? Yhteiskunnan epäkohdista ja aktiivisuusmallista?
Osaakohan tuleva sukupolvi puhua minkäänlaista smal talkia, kun ala- asteella ei saa ruokapöydässä edes puhua. Pitää kuulemma vaan olla hiljaa ja syödä. Leikkaavatkohan tulevaisuuden kampaajat hiukset puhumatta mitään? Sekin olisi kyllä aika vaivaannuttavaa istua niin lähellä toista ja olla vaan hiljaa.
Small talkki on kuitenkin parempi, kuin vaivaannuttava hiljaisuus. Eihän small talkin tarkoitus olekkaan avautua koko elämän kaaresta ja omista asioista tarkemmin.
Tähänkin pätee se nykynuorten oppima, että kysymykseen miten menee pitää vastata ” hyvin”. Sillä eihän vastapuolta kiinnosta mitä oikeasti kuuluu, se on vaan small talkkia.