Olin tällä viikolla palaamassa ruokakaupasta nähdessäni runsaasti poliisiautoja kerrostalon pihamaalla. Paikalla oli myös ensihoidon yksikköjä. Kokonaisuudessaan virkavallan autoja oli paikalla kymmenkunta.
Ympäristössä oli hirveästi ihmisiä katselemassa ja kuvaamassa.
Minä otin muutaman juoksuaskeleen jotta pääsin mahdollisimman pian kotiin.
Ajattelin, että pakosti on tapahtunut jotain vakavaa. En todellakaan halunnut jäädä paikalle uteliaisuuttani, jolloin olisin voinut saattaa itseni vaaraan.
Ynmärrän ihmisten uteliaisuuden. Kyllä minäkin mietin mitä oli tapahtunut.
Hälyttävää on, että ihmiset saattavat itsensä vaaraan ja ovat työtään tekevien ihmisten tiellä, vain koska heitä kiinnostaa.
Useissa tapauksissa, kuten tässäkin, media tiedottaa tapahtuneesta.
Samana päivänä on netistä luettavissa tapahtumien kulku, kunhan virkavalta saa työnsä tehtyä ja ennättää antaa haastattelun.
Kyseessä oli yksityisasunnossa tapahtunut pahoinpitely ja tapon yritys.
Toivon että uhrit selviävät ja tekijä joutuu vastuuseen teostaan.
Kyllä se aina laittaa miettimään, kun jotain pahaa tapahtuu ihan oman kodin lähellä.
Kaikki on kuitenkin niin haurasta. Elämä voi olla pienestä kiinni.
Kukaan ei ole kuolematon. Emme tiedä milloin kaikki päättyy, pahimmassa tapauksessa joku muu tekee tietoisen päätöksen vahingoittaa meitä.
Pelon ei saa antaa ottaa valtaa. Tieto lisää tuskaa. On kuitenkin hyvä välillä pohtia asioita hieman syvällisemmin.
Jos huomista ei tulisikaan, aion ainakin tänään kertoa miehelle rakastavani häntä.
