Rakkauden rajat? Kuka ne määrittää ja millaiset niiden pitää olla? Toinen tapa sopii toiselle, toinen toiselle. Joku tykkää flirtistä, joku stalkkaa toisen tekemisiä kokoajan.
Rakkautta omiin lapsiin ja miesystävään ei voi verrata. Teinittäreltä kestän paljon sellaista, jota miesystävältä en kestä. Sitä lapsettoman on vaikea käsittää. Rakastan myötä ja vastoin käymisissä, harvemmin sellaista oikeasti näkee parisuhteissa.
Meidän täytyy keksiä säännöt rakkaudelle…mutta entä jos ne säännöt eivät ole samanlaiset tai sovituista säännöistä lipsutaan? Silloin toinen pahoittaa mielensä tai pahimmassa tapauksessa molemmat.
Rakkaus muuttaa muotoaan ja tänään rakastan erilailla kuin huomenna. Tänään jaksan rakastaa ja tulla rakastetuksi, huomisesta en tiedä.
Rakastan, rakastan,vaikka en aina näytä sitä. Ei minulla ole kykyä ja voimia näyttää rakkauttani kokoajan.
Teinitär pysyy joka tapauksessa läpi elämän rinnallasi. Sama” Puoliso” yleensä harvemmin pysyy rinnalla koko elämän läpi. Teinitär, tuo joka saa aikaan harmaita hiuksia ja ryppyjä, mutta silti en voi olla rakastamatta häntä, nyt ja ikuisesti.
Olen siis kyyninen,enkä usko läpi elämän kestävään parisuhteeseen. Ehkä siksi tuntosarvet ovat kokoajan pysyssä ja ajattelen vain itseäni ja Teinitärtä, kun teen ratkaisuja elämässäni.
Mutta miten selittää erilainen rakkaus? Sanotaan,että rakkailtaan kestää melkein mitä tahansa, ei se ihan niin mene,paitsi jos kyse on omaa lihaa ja verta olevasta tapauksesta. Vain rakkaus omaan lapseen on ikuista ja kestävää.
Äiti on äiti, aina ja ikuisesti,vaikka Teinitär tekisi mitä virheitä. Samojen virheiden tekemistä en kestä kumppanilta.
Ehkä olisi helpompaa olla yksin. Ei tarvitsisi selitellä muuta kuin itselleen käyttäytymistään. Joskus tuntuu,että elämässäni on yksi lapsi lisää, niin paljon käyttäytymiseni vaikuttaa kumppaniini. En jaksaisi olla se, joka pitää toista pystyssä ja miettiä ja selitellä tekemisiään. Pitäisikö asiaan palata sitten,kun minulla on voimia pitää toista pystyssä?
Ehkä minun pitää opetella taas ensin rakastamaan itseäni, niin voin rakastaa kumppaniani.
Säännöt rakkaudellen, kuka ne määrittää? Ehkä olen menettänyt kyvyn rakastaa. Ehkä minun sääntöni ei riitä kaikille. Mutta näillä voimavaroilla en kykyne antamaan muunlaista rakkautta.
Miten löytää yhteiset säännöt rakkaudelle, koska kaikki käsittävät ne eritavalla? Ehkä en vaan osaa rakastaa oikealla tavalla? Mikä on oikea tapa? Onko oikeaa tapaa rakastaa? Jos minä en jaksa tänään rakastaa, vaan tarvitsen kaikki voimani pitääkseni itseni pysyssä, pitääkö minun kuluttaa voimiani siihen,että saan toisen iloiseksi?
Tämä on minun elämä ja minulla on oma tapani rakastaa.