Raittiutta kummastellaan

Suomessa alkoholinkäyttö on kohtuullisen runsasta.
Tilastollisesti suomalainen kuluttaa vuodessa 10,8 litraa sataprosenttista alkoholia henkeä kohden.
Kuukaudessa kuluu siis lähes litra väkevää.
Toki on ihmisiä jotka eivät juo lainkaan ja toinen ääripää joka kuluttaa pullon väkevää päivässä, mutta keskiarvoa katsoessa, on määrä käsittämättömän suuri.

Alkoholilaki on ollut tapetilla viimeaikoina. Mielestäni rajoitukset ja järki eivät kulje käsi kädessä.
Kauppojen aukioloajat ovat pidentyneet, alkoholia ei saa myydä koko aukioloaikaa.
Lähikauppani on auki klo 23 asti, mutta olutta saa myydä vain klo 21 saakka.
Henkilötodistuksia täytyy kysyä kaikilta jotka näyttävät alle 30-vuotiailta.
Tämä vuosi toi kuitenkin mukanaan edistyksiä.
Nelosolut tuli ruokakauppoihin. Ravintolasta saa tilata nyt esimerkiksi tuplaviskin. Laskun voit maksaa luottokortin luotolla.
Näistäkö asiosta on väännetty ja käännetty?
Voi sääntö Suomi!

Olen itse ollut vajaan vuoden täysin ilman alkoholia.
Minut yllätti toisten suhtautuminen raittiuteeni.
Monet kerrat olen joutunut selittämään ja perustelemaan miksi en ota olutta.
Kertomastani huolimatta on yritetty tarjota juomia.
Pidän kummallisena sitä, että päätöstä olla juomatta alkoholia pidetään outona. Aiemmin minulta ei ikinä kyselty miksi juon alkoholia.

Elämme maassa jossa alkoholinkäyttö on osa arkea, osa suomalaisuutta.
Meillä on kuitenkin valinnanvapaus. Ottaa vaiko ei.
Se, että jätän koskenkorvapullon alkon hyllyyn on oma päätökseni.