Sanotaan, että pienessä työyhteisössä ollaan kuin yhtä perhettä.
Tuo saattaa olla joissain tapauksissa totta.
Pieni työyhteisö saattaa myös muodostua piinaksi.
Jos työnantaja unohtaa oman asemansa ja antaa tunteiden vaikuttaa liikaa päätöksentekoon, työilmapiiri kärsii helposti.
Olen seurannut vierestä tilannetta, jossa epäilemättä firman parhain työntekijä sairastui ja jäi pitkälle sairaslomalle.
Ennen sairastumistaan häntä arvostettiin työpaikalla. Hänellä oli mieletön tietotaito ja asiakaspalvelijana aivan omaa luokkaansa.
Toimitettuaan työpaikalle ensimmäisen sairaslomatodistuksensa, häntä soitettiin edelleen töihin. Hänen kiltteyttään yritettiin käyttää hyväksi ja hänen fyysisiä kipujaan kyseenalaistettiin.
Kieltäytyessään työtehtävistä sairaslomaan vedoten, työnantajan asenne muuttui.
Ennen niin hyvä työntekijä, olikin yllättäen arvoton.
Hän joutui työpaikkakiusatuksi vain koska sairastui.
Hän kävi fysioterapiassa jouduttaakseen kuntoutumistaan.
Kesken kaiken, työnantaja muutti sopimusta työterveyden kanssa ja uusi sopimus otettiin käyttöön välittömästi.
Tämän myötä sairaslomalla oleva työntekijä ei ollut enää oikeutettu esimerkiksi fysioterapiaan.
Työnantaja teki tämän vain aiheuttaakseen harmia. On selvää, että työnantaja ei edes halunnut henkilön kuntoutuvan työkykyiseksi.
Kyseisessä firmassa esimies oli tarjonnut töitä vapaalla olevalle työntekijälle. Työntekijä oli kieltäytynyt omiin sovittuihin menoihin vedoten.
Perään tuli viesti ”meidän firmassa ei ole pakko olla jos ei kiinnosta.”
Mielestäni esimiehen tärkein tehtävä on johtaa firmaa. Pomon kuuluu olla tasapuolinen ja hänen täytyy kyetä asettumaan työntekijän tasolle.
Jokaisella on oikeus vapaapäivään. Myös sairastuminen on inhimillistä.
Sairasloman on myöntänyt lääkäri, joka on tutkimustensa perusteella todennut henkilön työkyvyttömäksi.
Maallikon ei mielestäni tällöin kannata lähteä kyseenalaistamaan kenenkään sairastumista.
Työntekijät ansaitsevat kunnioituksen esimiehiltään. Työntekijät ovat ne jotka tuovat rahan yrityksen kassaan.
