Lääkäri tutkii potilaan ja mahdollisesti kirjoittaa sairaslomaa.
Sitten ovat nämä itseopiskelleet lääkärit jotka tulevat ja kyseenalaistvat sairaslomasi.
Työkaveri juoruaa toiselle, että kävit ruokakaupassa sairaslomalla.
Naapuri näkee sinut viemässä lasta kouluun.
Näitä asioita oikeasti kytätään. Toiset luulevat tietävänsä olosi.
Ihminen nähdään sairaana vasta hänen maatessaan vuoteenomana.
Olen huomannut tämän pidemmän sairaslomani aikana, kuinka uteliaita ihmiset ovat. Ja miten törkeitä kommentteja esitetään, koska en käy töissä.
Sairauteni ei näy päälle päin.
En onnu kävellessä, nenä ei vuoda, en yski eikä minussa näy haavoja.
Näillä perusteilla sairaslomaani kyseenalaistetaan.
Toiset tuntuvat tietävän paremmin kuin lääkärini.
Ulkopuolisten mielestä olen työkuntoinen koska voin tehdä arkisia askareita.
Käyn lenkillä, kaupassa ja ajan autoa.
Se mitä muut eivät näe, on juuri se syy miksi en kykene töihin.
Masennusta ei ymmärretä, monien mielestä se on laiskuutta.
Toimintakykyni on merkittävästi alentunut, olen kokoajan väsynyt.
Saan lääkkeistä monenlaisia haittavaikutuksia joiden vuoksi lääkemuutokset eivät suju helposti.
Muut eivät pääse pääni sisälle.
Vaikka kerron mitä ajattelen ja miltä minusta tuntuu, ei kukaan koskaan voi täysin ymmärtää minua.
Lääkäri on ainoa joka ei kyseenalaista kertomaani. Hän on se joka sanoo ”minä ymmärrän sinua”.
On mielettömän tärkeää tulla kuulluksi ja nähdyksi.
Koen kokoajan yksinäisyyttä.
Koen olevani vieras kehossani.
Ihmiset näkevät minun nauravan, olevan läsnä.
He eivät tiedä, että sisälläni ei liikahda mitään.
Nauran, mutten ole iloinen.
Ylläni on naamari, jonka takana on surullinen klovni.
