Jatkuvasti, liian usein lukee netistä tai kuulee jonkun puhuvan suhteestaan jossa ei ole hyvä olla.
Kumppani on saattanut muuttua etäiseksi tai aivan vieraaksi. Se ihminen ei ole sama johon rakastui vuosia aiemmin.
Parisuhteesta on loppunut inohimo, kipinät eivät lentele eikä tunne perhosia vatsassa odottaessa toista kotiin.
Ikävältä tuntuvaa parisuhdetta saatetaan jatkaa hyvinkin pitkään, vaikka kumpikaan osapuolista ei ole onnellinen toisen kanssa.
Kumppanista on tullut kämppis tai kaveri. Joissain tapauksissa hädin tuskin kommunikoidaan..
Syitä jäädä nykyiseen suhteeseen on paljon. Parilla on lapsia, ollaan naimisissa tai taloudellisesti riippuvaisia toisesta.
Omistetaan yhteinen asunto ja koira, miten niitä nyt lähdettäisiin jakamaan.
Mitä muutkin ihmiset ajattelisivat?
Tuudittaudutaan ajatukseen, ehkä kaikki muuttuu vielä.
Voiko sammunut liekki roihahtaa uudelleen?
Jos rakkaus on loppunut, voiko se alkaa uudelleen?
Milloin on parempi lähteä kuin jäädä?
Jokainen ansaitsee onnen.
On kauhea ajatus, että eläisi huonossa suhteessa koska ei uskalla lähteä. Lähtemällä pois, antaisi mahdollisuuden jollekin uudelle.
Harmaasta voisi tulla valoisaa?
Jäämällä roikkumaan tilanteeseen, jossa ei ole hyvä olla, kieltää itseltään mahdollisuuden rakastua.
Itseään täytyy kuunnella.
Jos läheisyys on kadonnut, ei ole halua keskustella, ilo ja nauru ovat kadonneet, toinen on muuttunut ilmaksi,
Pitää uskaltaa olla itsekäs.
Täytyy luottaa siihen, että ansaitsee parempaa.
Jokaisella on oikeus tulla rakastetuksi.
Haluaisin, että kaikilla olisi mahdollisuus käydä iltaisin kumppanin kanssa nukkumaan saman peiton alle, valojen sammuttua hieman kosketella.
Pidetään huoli onnestamme.
Suudellaan. Hymyillään. Rakastetaan. Ihan jokaisena päivänä.
