Tänään on taas sellainen päivä.
Aamulla torkuttaa tunnin. Senkin jälkeen nousee väkipakolla.
Päivä ei lähde käyntiin ollenkaan.
Vaikka on ollut hereillä tunteja, olo on kuin juuri nousseella.
Ajatus ei juokse. Tuntuu kuin aivot olisivat jäässä, tai vapaapäivällä.
Haukoittelu on päivän käytetyin ilme.
Aamusta lähtien sitä odottaa iltaa. Katselee vähän väliä kelloa, kuinka monta tuntia vielä jotta voi kellahtaa takaisin sänkyyn.
Yrittää pysyä väkisin hereillä, koska tietää etteivät päiväunet virkistä. Olisi aivan mahdotonta torkahtaa kymmeneksi minuutiksi. Torkut venähtäisivät pariin tuntiin ja niiden jälkeen olisi vielä väsyneempi.
Sitä makaa sohvalla ja tekee hurjasti ajatustöitä ennenkuin nousee käymään vessassa. Samalla miettii mitkä muut asiat voin hoitaa sillä samalla nousemisella.
Eilen oli tämän päivän vastakohta.
Sain paljon aikaiseksi. Tunsin itseni tarmokkaaksi, jopa energiseksi.
Värjäsin hiukset ja leikkasin ne. Tein jalkalylvyn. Katselin pari ohjelmaa. Kirjoitin monia sähköposteja ja hoidin asioita. Tein lastenhuoneeseen kevät siivouksen. Pesin neljä koneellista pyykkiä, pesin kaikki lakanat, pyyhkeet yms. Pesin lattiat. Kävin kirpputorilla, apteekissa ja kahdesti ruokakaupassa.
Onneksi elämä pudottaa maantasalle. Masennus pitää huolen ettei jokaisena päivänä pysty toimimaan kuten terveenä.
Eilisen muistolla voin elää taas seuraavaan elämänmakuiseen päivään.
