Se on jännä, kuinka sitä elää omaa elämäänsä ja itsensä suhteen kuin kuplassa. Itse en edes ennen raskautta tajunnut, kuinka ”isokokoinen” olen. Riitinhän itselleni ja miehellenikin. Miksen siis riittäisi vastedes ja miksi pitäisi tehdä muutoksia? En siis tieten tahtoen alkanut ”laihduttamaan”. Joskus huomasin kuitenkin, että en halunnut katsella itseäni peilistä kuten ennen, en ollut niin sinut aina välillä itseni kanssa. Siltikään en kokenut olevani vielä ”isokokoinen”, vaan ennemminkin nainen, joka oli runsas ja jolla oli muotoja. En koskaan ole itse ihaillut todella laihoja naisia, minusta naisella kuuluu olla muodot.
Seinäjoella, Tervolassa ja Kokkolassa asuessani elämäni oli todella hektistä. Silloin tosiaan huolehdin vain itsestäni, hevosista ja koirastani. Itselle ei tullut laitettua ruokaa, koska koin sen jotenkin liian itsekkääksi ja aikaa vieväksi hommaksi. Tallilla oli oltava nopeaa ruokaa, mistä sain nopeasti energiaa, mutta joka ei ramaissut tai väsyttänyt. Koska tallilla ei voinut väsyttää kesken päivän, muuten hommista ei olisi tullut yhtään mitään. Varhaiset talliaamut kyllä aina verottivat. Tervolassa ja Kokkolassa asuessani aloin jäädä energiajuomiin koukkuun ja niitä kyllä meni. Liikaakin.
Seinäjoella asuessani söin koulussa ja muuten otin ruokaa mistä sattuu. Hain nopeaa energiaa, jolloin energiajuomat, valmiit kolmioleivät ja pieni salmiakkipussi taskussa olivat minulle arkipäivää. Energiajuomia saatoin kitata sen 3-5 juomaa päivässä, huh mitä myrkkyä. En silloin sitä tajunnut, vaan sen energian mitä siitä sain, käytin ratsastuksen opettamiseen. Olin aina asiakkaiden mielestä iloinen ja energinen, vaikka oikeasti olin väsynyt koulusta ja yötöistä. Oli helppo ottaa vain energiajuoma ja antaa mennä. Huomasin ennen pitkää mitä nopeat sokerit ja säilöntäaineet tekivät kropalle ja mielelle. Yhtäkkiä paino alkoi nousta, vaikka en juurikaan syönyt ihmeellisen paljon enempää, koska sokeri vei nälän tunnetta. Kroppa ja mieli oli silti jatkuvasti väsyksissä. Huomasin kuinka elämäntapani olivat kerryttäneet myös reisiin, pakaroihin ja jopa vatsan seudulle ihraa. Ihka oikeaa läskiä. Olin niin kaukana siitä nuoresta hoikasta tytöstä, mitä joskus olin. Tiedostin sen, en vain kyennyt saamaan itseäni tekemään muutoksia. En osannut, enkä liiemmin antanut sille painoarvoa, vaikka olin jo sairaanoloisesti burn outin partailla.
Sitten huomasinkin itkeväni hevoskarsinan lattialla ja soitin äidilleni. Olin aivan loppu, silloiseen hektiseen elämääni ja elämäntapoihini. Oli saatava muutoksia. Äitini sai puhuttua minulle järkeä. Sanoi, että otan omaa aikaani ja vähän sairaslomaa. Jätän kaiken ylimääräisen ja huilaan nyt kunnolla. Niin tein, kun ulkopuolinen sanoi, että nyt on aika stopata. Enhän olisi itsekään tajunnut stopata, ennen kuin kroppa petti ja sen jälkeen mieli romahti. Jotenkin ihmisen on koettava monesti isoja takapakkeja tai muutoksia, että voi saada jotain uutta tilalle. Niin minullekin kävi. Elin noidankehässä, mistä en päässyt ulos. Olin luvannut itseni liian moneen paikkaan ja sitä myötä unohtanut oman hyvinvointini ja tärkeyteni. Autoin muita, mutta unohdin itseni. Kunnes romahdin, jolloin oli pakko miettiä itseäni. Ajattelin, että nyt on aloitettava oikeasti uusi elämänvaihe ja laitettava itsensä kuntoon.