Sen ja sen lapsi, Sen ja Sen Exä, Sen ja sen Äiti, Sen ja Sen kaveri, Sen ja Sen tyttöystävä, Siellä ja siellä töissä.
Ihminen määritellään ja/tai tunnistetaan aina ”jonkun joksikin”. Kun ystävän kanssa puhuu,jostakin mitä toinen ei tunne niin aina se määritellään aikaisemman elämän ja elämässä olleiden ihmisten kautta.
”Missäs sä oot töissä?” ” Ootko sä vielä siellä töissä?” Ensimmäinen kysymys, kun näät tuttavaa pitkästä aikaa. Työ siis määrittää suurimmaksi osaksi sen mitä olet. Ja usein myös antaa streotypian millainen sinun pitäisi olla. Minuuden määrittää nykyisin paljon se, mitä teet työksesi ja se missä olet töissä.
Sterotypiat ärsyttävät, mutta sorrun siihen itsekin.
Opettaja mielletään hillityksi ja hyväkäytöksen omaavaksi siistiksi, korrektiksi ihmiseksi.
Jos erehdyt sanomaan,että olet työtön, sinut leimataan heti yhteiskunnan elätiksi ( paljonhan on niitäkin) ja sellaiseksi joka tarttuu helposti pulloon. Helppoahaan siihenkin on lipsahtaa, jos ei ole velvoitteita.
Jos näät nämä kaksi henkilö paikallisessa kuppilassa, et voi välttämättä ensivaikutelman perusteella sanoa kumpi on kumpi. Ensivaikutelma usein pettää.
Sama se on keväisin ja jouluna lapsien todistusten keskiarvojen kysely. Ehkä sekin on jonkinlaista keskinäistä vanhempien kilpailua. Lapsen määrittää se miten hyvä todistus lapsella on.
Sitten,kun vastaat että ei ehtoja ja pääsi luokaltaan ja oli reilusti vähemmän poissaoloja kuin viime vuonna, sua katsotaan kieroon.
”Vieläkö sulla on ne ihanat isot korvikset?” Olisi aika outo kysymys, mutta ei ole yhtään outoa kysellä vieläkös sä oot sen ja sen kaa…Siellä ja siellä töissä…
Mitäs minä sitten olen, kun omasta halustani irtisanoin itseni ja jään työttömäksi parin viikon päästä? Työtön luuseri, joka elää yhteiskunnan varoilla? Juu varmaan vähän aikaa, olen mielestäni ansainnut sen, koska olen ollut tunnollinen veronmaksaja melkein 30 vuotta.
Ehkä minä aioin ansaitusti nauttia muutamasta ”lomakuukaudesta”. Mutta en todellakaan aio jäädä yhteiskunnan elätiksi useaksi vuodeksi. Lähipiiristä olen huomannut,että ihan liian helposti raha kannetaan kotiin.
Mikä minä olen sitten? Olen edelleen jonkun joku. Ehkä joku ihminen maailmassa määritellään mun joksikin, mun ex naapuri, mun exä….
Kyllä se välillä syö itsetuntoa, kun minua ei ole minänä olemassa, vaan olen aina jonkun joku.
Mutta niinhän se maailma pyörii,että jokainen elämän aikana tapaamani henkilö jättää jonkinlaisen muiston ja jäljen. Toiset jättävät jopa arpia.