Olen tällä hetkellä parisuhteessa joka on kaikin mahdollisin tavoin erityinen. ❤
Olen ollut ennemminkin suhteissa.
Olen asunut muutaman ihmisen kanssa ja kuvitellut olevani onnellinen.
Asiat ovat olleet ”ihan okei”.
Minulla on aina ennen ollut sellainen tunne, että jotain puuttuu.
Olen tiedostamatta odottanut jotakin, katsellut muita ihmisiä kuin etsisin jotain.
Tavatessani nykyisen mieheni, tiesin ettei enää tarvitse etsiä.
Hän oli kaikin mahdollisin tavoin erilainen kuin kukaan aiemmin.
Hän puhui minulle mielettömän kauniisti, otti minut perheeseensä, antoi omastaan, rakasti.
Hän alkoi parantamaan muiden aiheuttamia haavoja ja teki mielettömästi töitä kanssani.
Minä kipuilin huonoa itsetuntoa ja olin kauhean varautunut.
Me teimme töitä suhteemme eteen ja teemme edelleen.
On hetkiä jolloin muistelee suhteen alkuaikoja ja sitä huumaa.
Tänään parkkihallissa odottaessa autoamme pesusta, suukotin miestäni ja hän antoi kunnon muiskun takaisin.
Piti halata ja kertoa kuinka tykkään hänestä.
Oli miten paha olo tahansa, oman kumppanin kainalossa on hyvä olla.
Joskus riidan jälkeen olen lähtenyt ovet paukkuen menemään.
Olen katunut sitä jo ennen kuin hissi on pohjakerroksessa.
Kummallisen paljon sitä ehtiikin miettiä kahdeksan kerroksen ajan.
On pitänyt juosta rappuset ylös kotiin ja juosta hänen syliinsä.
Minä olen löytänyt etsimäni.
Jos joku miettii, mistä ”sen oikean” tunnistaa. Voin kertoa, että tiedät kyllä sen kohdatessasi hänet. Se on se tunne. ❤
