Kävin sisareni kanssa lapsuuden kodissamme ja huomasin,että edelleenkin yli 40v. vuoden jälkeen meillä on sama käyttäytymismalli, malli jonka olemme lapsena oppineet ja sellaiseksi juurtuneet.
Minä olen pienestä pitäen ollut se joka ilmaisee mielipiteensä suoraan ja usein huutamalla. Lapsena olen kuulemma ollut se ”itkupilli”, siitä johtuu varmaan,että näin aikuisiällä peitän hyvin usein tunteeni, enkä osaa itkeä. Paikalta poistuminen vähäksi aikaa on myös minuun lapsena juurtunut tapa. En halua kohda konfiktia ja en halua että konflikti pahenee, juoksen karkuun ongelmia.
Sisareni on taas ollu aina sovittelija, asettuu riitojen väliin. Hän ei useinkaan ota kantaa asioihin, ei ole kenenkään puolella vaan yrittää rauhoitella tilannetta ja sovitella. Sen tehtävän hän on oppinut jo lapsuudesta, Sovittelija.
On varmaan ollut raskasta alle 10v lapselle olla riitojen välissä, sovitella ja yrittää saada rauhaa ja sovintoa perheeseen. Mutta sen roolin hän on oppinut, ehkä sopii parhaiten hänen luonteeseensa. Ja onneksi on ottanutkin. Kiitos hänelle siitä.
Sisarukset muistavat usein eri asioita lapsuudesta, vaikka ovat eläneet ja kasvaneet yhdessä. He muistavat myös monet asiat eri tavalla. Ovathan he kohdanneet tilanteet omalta kantiltaan, kuka itkupillinä, kuka sovittelija, riidanhaastajana, riidanhaiheuttajana, paikalta poistujana tai hiljaa nurkasta, tarkailijan roolissa olevana.
Mutta miten pääsee lapsena juurtuneista tavoista eroon? Ei se helppoa ole, eikä se usein onnistu. Vaikka päättää toimia toisella tavalla, niin onko se sitten luonne, opittu tapa vai mikä, nousee kuitenkin hetken päästä esiin.
Kun mietit omia käyttäytymismallejasi, ne ovat seuranneet sinua aivan lapsuudesta asti, joskus piirteet laimenevat, mutta piirteet voivat myös ottaa vallan kokokaan. Luonteeseen siis vaikuttaa paljon se, mitä olet kokenut lapsuudessasi ja millainen lapsuus sinulla on ollut.
Jos lapsuuden kodissa ei ole koskaan puhuttu aroista aiheista, vaan ne on lakaistu maton alle, haluatko Sinä jatkaa sitä perinnettä uusille sukupolville? On onni,että nuori sukupolvi on oppinut puhumaan vaikeistakin aiheista ja nostamaan kissan pöydälle. Mutta toivottavasti minä osaan muuttaa käyttäytymismalliani ja en jatka samaa lapsena opittua roolia, että parasta poistua paikalta. Itkupillin roolin, olen jo jättänyt.