Nyt on ollut pari huonoa päivää.
On ahdistanut niin paljon.
Ajatukset ovat olleet kovin synkkiä.
Sosiaalisuutta ei löydy, haluaisin olla vain yksin. Toisaalta yksinolo tässä mielentilassa on huono ajatus.
Olen väsynyt. Uupunut. Rikki. Palasina.
Jokainen jäsen painaa niin paljon. Joka solulla tuntee kipua.
Tuntuu kuinka maa vetää puoleensa. Mikään ei piristä, ei vie väsymystä pois.
Eilen illalla suihkussa mietin, kuinka kokoajan tietoisesti yritin vain pysyä pystyssä. Muuten olisin valunut veden mukana alas viemäristä.
Tänä aamuna nousin ylös yhdeksän tunnin unien jälkeen. Tätä edelsi tunnin torkutus..
Käytin kaikki voimani, tein aamupalaa ja siirryin sohvalle.
Tunsin niin suurta väsymystä ja jatkoin unia reilun tunnin.
Tänään heräämiseni jälkeen, kesti neljä tuntia ennen kuin pystyin tekemään jotain.
Kävelin kauppaan ja takaisin kotiin, teki mieli itkeä kun laskin kauppakassit eteisen lattialle.
Koen niin suurta alemmuuden tunnetta, kun en jaksa tai pysty tekemään asioita.
Tässä hetkessä mun ainoa tehtävä on koittaa elää. On se niin hiton vaikeeta.
