”jos mä olisin tienny, että oot niin huonossa kunnossa, niin en olis tullu käymään…”
Kun vahva ihminen tulee heikoksi, moni ei ymmärrä eikä osaa käsitellä asiaa.
Kun ikikalliosta tulee mureneva soramonttu, miten siihen osaa suhtautua oikein?
”Sähän olet aina ollut niin vahva”, entäs kun vahva sortuu?
Kun kuuntelijasta ja tukijasta tulee se, joka tarvitsee kuuntelijaa ja tukijaa. Se jonka tekee mieli käpertyä syliin, kuin pikkuvauva ja palaa halusta, että joku silittää ja kertoo että kaikki kääntyy parhain päin.
Kun vahvasta tulee heikko, hän jää yksin..
Kun hän on kykenemätön esittämään iloista ja vahvaa, ystävät kaikkoavat.
No kuka jaksaisikaan kuunnella hetkittäin itsesäälissä kieriskelevää ihmisrauniota. Ilotonta ja hymytöntä, joka ei jaksa olla se kantava ja pystyssä pitävä voima.
Olen aina ollut se, jolle soitetaan vaikka keskellä yötä, kun tarvitaan kuuntelijaa, entä kenelle minä soitan kun mörkö hiipii nurkan takaa.
Kun tuttava laittaa viestiä kysyäkseen kuulumisia, kummasti hän hiljenee, kun kerron mitä oikeasti kuuluu ” työuupumuksesta johtuva vakava masennus. Miten siihen on niin vaikea suhtautua? Pelätäänkö, että tulee sanotuksi väärät sanat? Ihan sama ihminen hän on edelleen, kuin ennenkin, mutta elää mörön kanssa.
Myös masentunut ihminen nauraa välillä, pelleilee ja hulluttelee. Välillä hän taas hautautuu peiton alle. Mutta sellaistahan myös ns. Terveen ihmisen elämä on, tai pitäisi olla; ylä ja alamäkiä.
”Olet aina ollut niin vahva”, vahvakin sortuu ja kun vahva sortuu niin se sortuu kunnolla. Vaikka se ei aina ulospäin näy.
” Sokea taluttaa sokeaa” sopii hyvin tähän. Parhaan tuen olen saanut saman mörön kanssa kamppailevalta. Hän ei itse varmaan edes aavista miten paljon tukea hän on antanut. Pelkkä läsnä olo ja tieto siitä, että hän tietää mitä käyn mielen sopukoissa riittää.
Kun kaikki voimat menevät itsensä pystyssä pitämiseen, ei ole voimia olla tukipilari toiselle. Paitsi sokea sokealle.
Kaikki on jo paremmin, kyky hymyillä on palannut. Mutta jatkossa tiedän kenelle hymyni osoitan.
Ehkä minulla on voimia tänään kuunnella toisten murheita ja pitää heitä pystyssä.
Mutta entäs huomenna, kun minä tarvitsen tukipilari?
” jos et kestä minua pahimmillani, et ansaitse minua kun olen parhaimmillani”