Olen asunut ennen nykyistä kotiani useammissa asunnoissa, eri puolilla suomea.
Kaikista asunnoista ei ikinä tullut kotiani.
Muuttaminen uuteen kaupunkiin tai asuntoon ei takaa, että tunnet olevasi kotona.
Asuessani pohjanmaalla, en viihtynyt lainkaan.
Peltoja oli liikaa. Maisemat olivat kamalan avarat. Ihmiset siellä puhuivat murteella mikä ei kuulostanut korvaani lainkaan miellyttävältä.
Meni muutama vuosi yrittäessä kotiutua, ajattelin tottuvani maisemiin ja ihmisiin.
Aina palatessani reissuilta kotiin, tunsin ahdistusta nähdessäni aakeet laakeet maisemat.
Sitten tuli mahdollisuus muuttaa toiselle puolelle suomea, itäsuomeen, noin 500 kilometrin päähän.
En epäröinyt hetkeäkään.
Tunsin suurta helpotusta päästessäni pois.
Uusi kaupunki toisella puolen suomea oli paljon isompi. Siellä oli paljon ulkomaalaisia. Murre oli sielläkin erilaista kuin omani, mutta parin viikon päästä
minäkin puhuin murtaen mie ja sie.
Tämä kaupunki oli mukava, olisin voinut kotiutua hyvinkin, mutta asumiseni siellä jäi lyhyeksi.
Nyt asun pirkanmaalla, kaupungissa jossa tunnen olevani kotona.
Tampere. ❤
Olen asunut täällä neljä vuotta.
En missään vaiheessa ole miettinyt lähtemistä.
Tiedän, että täytyy olla todella isoja asioita kyseessä, jos täältä joskus tulen pois muuttamaan.
Nykyinen asuntoni (asuntomme) on niin rakas. Täällä ei ole hetkeen remontoitu, eikä sisustamiseen ole käytetty hirveästi aikaa, mutta täällä on kotoisaa.
Aina avatessani oven ja saapuessani sisään, haistan kodin tuoksun.
Täällä on hyvä olla.
Ehkä kodin tekee ihmiset jotka asuvat siellä. Täällä noita rakkaita pötköjä on enemmän kuin missään aiemmassa asunnossa.
Koti on maailman paras paikka.
dav