Hän vääntää täysille autoradion ja antaa kyynelten tulla
Hänen sisällään sellainen suru on joka väisty ei valehtelulla – Iso ikävä Anna Eriksson
Sain ajokortin syntymäpäivänä täyttäessäni 18.
Siitä on nyt kuusi vuotta.
Heti kortin saatua olin työssä jossa ajettiin autolla. Vuoron aikana kilometrejä tuli reilu sata.
Juuri ajokortin saaneelle ajokokemuksen kertyminen työn kautta oli iso asia.
Autolla ajamisen, liikenteen seassa poukkoilun oppii vain ajamalla.
Monilla vasta kortin saaneilla on arkuutta, jopa pelkoa lähteä auton rattiin.
Pelon voittaa vain ja ainoastaan ajamalla.
Olen omistanut muutaman eri merkkisen auton.
Olen ajanut muiden autoilla lukuisia kertoja.
Kokemusta on kertynyt eri autoista jonkin verran.
Autoissa on paljon eroja.
Joku tykkää ajaa automaattivaihteisella autolla, toiselle taas manuaali on ehdoton vaatimus.
Oikean auton löytyminen on suuri juttu.
Parhaassa tapauksessa ajaminen on nautinnollista.
Sitä tunnetta ei voi kuvailla.
Sen oikean auton kyllä tunnistaa. Se tuntuu omalta, tiedät miten auto käyttäytyy ja luotat siihen.
Monesti ajamme autolla päivittäin.
Mieluummin kauppaan hurauttaa autolla jolla ajaminen on vaivatonta.
Jos vaihtoehtona on riisikippo johon hermo menee ennen kuin on päässyt parkkiruudusta peruuttamaan.
Oman auton omistaminen ei ole halpaa. Autosta on jatkuvia kuluja. Verot, vakuutukset, huollot, katsastukset, polttoaine, peseminen.
Kulutettua rahaa vastaan saa aika paljon. Mahdollisuuden lähteä liikkeelle mihin aikaan tahansa. Saat ajastettua lämmityksen niin, että saat startata lämpöisessä autossa vaikka ulkona pakkanen paukkuu.
Auto mahdollistaa liikkumisen ilman rajoituksia. Ei tarvitse kulkea julkisten aikataulujen mukaan, ei tarvitse töröttää pysäkillä tai joutua seisomaan täpötäydessä bussissa.
Minä valitsen yksityisautoilun joukkoliikenteen sijasta.
Maksan kuluja reippaasti, mutta saan mukavuutta ja riippumattomuutta.
