Luin tänään artikkelin https://m.iltalehti.fi/pinnalla/201801192200680960_iq.shtml
joka pysähdytti miettimään.
Piti avata omat sometilit ja tarkastella niitä kriittisesti.
Olihan siellä kuvien joukossa aitouttakin.
Esimerkiksi kuva itsetehdystä pastasta. Tein sen itse, se on totta.
Otin lautaselle ensin vähemmän pastaa jotta se näyttää nätiltä. Asettelin haarukan ja veitsen lautasliinan päälle.
Otin usean kuvan eri kulmista kunnes olin tyytyväinen.
Tämän jälkeen söin jäähtynyttä ruokaa. Kolminkertaisesti sen määrän mitä aiemmin kuvasin. Haarukka vaihtui lusikkaan.
Selfieitä ei varmaan tarvitse ottaa esiin. Ne eivät ole ainakaan omalla kohdallani luonnollisia tai rehellisiä.
Miksi täytyy teeskennellä?
Koska olemme altistuneet liian paljon täydellisille kuville.
Julkkikset, bloggarit, vloggarit tarjoavat meille täydellisiä kuvia, illuusiota virheettömyydestä.
Tiedämme, että kuvat ovat lavastettuja ja totuutta silotellaan.
Silti menemme virran mukana ja haluamme tarjota kauniita kuvia elämästämme.
Elämä ja arkemme poikkeaa aika tavalla somekuvista.
En usko sellaiseen kotiin, jossa asuu lapsia ja asunto näyttää täysin siistiltä.
Lapsilla on joku sisäinen juttu joka pakottaa sotkemaan.
Meillä ainakin on kaaos keittiönpöydän alla pelkän välipalan jälkeen.
Illalla nurkat täyttyvät pikkuautoista ja eteisen lattia on täynnä takkeja, henkareiden ollessa tyhjillään.
Eiväthän ne kuraiset jalanjäljet eteisestä jääkaapille kauniita ole, mutta ne ovat merkki elämisestä.
Tämä on meidän koti. Täällä asuu kahden aikuisen lisäksi kolme lasta.
Meillä on sotkua. Muruja lattialla. Meillä itketään ja nauretaan.
Näen kuvan jossa lapsi on syönyt itse puuroa, jolloin puuroa on enemmän naamassa ja pöydällä kuin lusikassa.
Kuva hymyilyttää minua. Voin samaistua.
Aidot kuvat ympäristöstä, kodista ja tilanteista ovat niitä jotka ovat kaikkein kauneimpia.
