Miksi kerron tämän? Miksi jaan tämän? Siksi, että tästä voisi olla apua jollekulle. Synnyin Turkuun. Muutimme sieltä Rovaniemelle, missä pienemmät sisarukseni syntyivät. Näistä ajoista en muista paljon, olinhan vielä niin pieni. Välähdyksiä isäni Azzedinen reppuselässä jalkapallokentällä. Muistan sen tunteen, kun nauroin katketakseni. Muistan niitä välähdyksiä turvakodin porteilta, kun tunsin epävarmuutta. Muistan sen sävelmän mitä isäni hyräili, johon nukahdin monet kerrat. Muuta en sitten muistakaan. Meitä oli 4 biologista sisarusta ja yksi vanhempi siskopuoli, joka kuitenkin on meille kuin biologinen sisko. Me 4 sisarusta olemme syntyneet kaikki peräjälkeen.
Äidillämme on ollut rankkaa. Sonja-siskoni ollessa 1-vuotias, vanhempani erosivat. Syytä en vieläkään tiedä, mutta voin vain päätellä ja arvata. Minun ollessani tasan 3-vuotias, meidät huostaanotettiin Lapin SOS-lapsikylään. Täytin juuri sinä päivänä 3 vuotta, siskoni oli vuoden, pienempi veljeni oli 2-vuotias ja isompi veljeni 4-vuotias. Isosiskomme jäi vielä hetkeksi äidillemme. Näin jälkeenpäin olen saanut kuulla, että äitimme oli todella väsynyt ja jäi yksin kaikkien lastensa kanssa. Hänellä meni taloudellisestikin todella huonosti ja hän masentui pahasti. Saimme apua turvakodista ja meidät päätettiin huostaanottaa, saimme uuden mahdollisuuden elämällemme.
Meidät vastaanotti nuorehko aviopari, jolla riitti energiaa ja voimia olla kanssamme. Pääsimme kotiin nimeltään Tanska-koti. SOS-lapsikylän ideologia perustuu siihen, että lapselle tai lapsille annetaan mahdollisimman kodintuntuinen kasvuympäristö ja pyritään välttämään laitosmaisuutta. Halutaan antaa toinen mahdollisuus lapselle tai nuorelle. Monesti myös lapset tulevat lapsikylään vanhempien ongelmien takia, ei omien ongelmiensa takia. Toki niitäkin on. Lapin SOS-lapsikylä on kuin pieni kylä Ylitornion vaaranmaiseman sydämessä. Kylässä on taloja, joissa on kaikissa sijaisäiti ja ehkä myös sijaisisä. Lapset pyritään pitämään yhdessä ja sisarukset sijoitetaan samaan kotiin. Kylässä toimii myös iso yhteistalo ja toimitiloja, joissa voidaan tehdä asioita lasten ja nuorten hyväksi. Viralliset toimistot toimivat myös yhteistalossa. Hassua kirjoittaa hetkittäin tätä. Itse tajusin vasta 14-vuotiaana olevani jotenkin ”erilainen” tai erilaisista olosuhteista, mikä kuitenkin oli toisaalta hyvä. Sain elää lapsuuteni ja nuoruuteni ilman vanhempieni ongelmia ja murheita. Sain keskittyä olemaan LAPSI JA NUORI.
Palataanpa vielä hetkeksi takaisin huostaanoton jälkeisiin hetkiin. Vanhempamme kävivät alkuun katsomassa meitä säännöllisesti, eri aikoihin kylläkin. Muistan, kuinka isämme koitti ostaa ”pois mennyttä aikaa” tavaroilla ja leluilla. Viimeinen kerta kun isämme kävi, oli minun ollessa 6-7-vuotias. Hän tuli ilmoittamatta meille kylään ja sai kohtauksen siitä, kun sijaisäitimme asiallisesti koitti sanoa, että tapaamisista ja tuloista pitää etukäteen sopia ja sen kyllä ymmärsi täysin. Isämme otti asiasta itseensä, enkä sen jälkeen ole nähnyt häntä. Isäni on Algeriasta ja tietyt kulttuuriset erot ovat olleet todella voimakkaita ja vaikeita hänen hyväksyä. Hänen mielestään huostaanotto oli väärä ratkaisu. Hän kirjoitti presidentille saakka ja antoi haastatteluja silloisiin lehtiin. Sitten hän vain katosi.
