Tapasin mieheni kaksi vuotta sitten. Hänellä oli tuolloin liskon lisäksi kolme kissaa.
En tiennyt aiemmin kärsiväni kissa-allergiasta.
Sain voimakkaita oireita ollessani miehen luona käymässä.
Ahdisti hengittää. Silmät kutisivat ja punoittivat. Aivastutti.
Pahinta oli se hengenahdistus, piti lähteä pois asunnosta että olo helpotti.
Oireet vain pahenivat ajan kanssa.
Mieheni luopui kissoista, tähän oli muitakin syitä kuin allergiani.
Kauhea totuus kuitenkin on, että me emme olisi voineet jatkaa suhdetta jos kissat olisivat jääneet.
Kissat saivat uuden kodin, joka oli heille monella tapaa parempi. Pääsivät omakotitaloon ja maalle.
Miehelle jäi terraario ja siellä asustava lisko.
Parta-agama. Hänen nimensä on Pasi.
Pelkäsin aluksi aivan julmetusti.
Meni varmaan vuosi ennenkuin uskalsin koskea Pasia. Silloinkin aloitin silittämällä pumpulipuikolla päätä.
Lämpenin tuolle maailman suloisimmalle liskolle hitaasti.
Meistä tuli kavereita lopullisesti kun jäin sairaslomalle ja vietimme Pasin kanssa paljon aikaa kaksistaan kotona.
Pasi kuuntelee huolet ja murheet. Se ei kerro niitä kenellekään.
Pasi on mainio lisko, sillä on aivan oma luonne ja tahto. Pasi on äärettömän sosiaalinen, hän rakastaa huomiota ja osaa poseerata kameralle.
Pasin elämänlaatu on muuttunut täysin hänen jäätyään perheen ainoaksi lemmikiksi.
Nyt hän saa taapertaa asunnossa vapaasti mielensä mukaan.
Pasi pääsee köyttä pitkin kulkemaan terraarion ja asunnon väliä.
Hän aloittaa aamun käymällä pienellä lenkillä asunnossa ja palaa sitten lämmittelemään terraarioon lämpölampun alle.
Hän on oikea päivänpaiste, saa hyvälle tuulelle joka päivä. ?
