Masennus yrittää viedä ihmiseltä kaiken. Se ottaa pala palalta asioita itselleen ja paikoille jää vain tyhjyyttä.
Masennus on se pieni ääni joka muistuttaa kuinka huono ihminen on.
Masennus maalaa arjen harmaaksi.
Se estää tekemästä asioita.
Se vie ilon ja antaa tilalle ahdistusta, alakuloisuutta, toivottomuutta.
Masennus on vienyt minulta paljon.
Olen ehtinyt kaiken tyhjyyden keskellä ajattelemaan. Välillä liiaksikin.
Ajatusmaailma on väkisinkin muuttunut.
Kun sukkienkin valinta on vaikeaa ja uloslähteminen vaatii suunnittelua, ei paljon kiinnosta heittääkö naapuri biojätettä sekajätteeseen.
Käsitykseni työtä kohtaan ovat muuttuneet.
Ihminen käyttää suuren ajan elämästään työssäkäymiseen.
Sillä on merkitystä mitä työtä teet ja miltä se tuntuu.
Ei ole järkeä tehdä työtä joka tuntuu pahalta, tai se ei anna mitään, kun vaihtoehtona on tehdä työtä josta pitää.
Aikaisemmin ajattelin työn olevan välttämätön paha.
Nyt olen käsittänyt, että olen tehnyt vain vääriä töitä, ollut väärällä alalla.
Liian usein sitä tavoittelee kuuta taivaalta, eikä näe ympärilleen.
Onnen avaimet ovat kätesi ulottuvilla.
Asiat joilla on suurin merkitys, jotka mahdollistavat onnellisuuden, ovat ympärilläsi.
Koti, perhe, ystävät, ruoka, uni, terveys.
Suurin ilo saavutetaan kun nuo asiat ovat kunnossa.
Joskus tarvitsee suuren vastoinkäymisen, että ymmärtää arvostaa elämää.
Meidän elämä on tässä.
