Minä olen tullut sellaisesta perheestä, jossa ehkä on ollut vähän liian tiukka linja siitä mitä saa laittaa suuhun ja miten liikkua. Osittain olen siitä kiitollinen, mutta monesti sitä on kyllä kaivannut tietynlaista rentoutta ja sitä ettei oma äiti ole koko ajan korvan juuressa valittamassa siitä mitä syödä ja mitä ei. Sekään ei ole hyvä, jos on aivan liian tiukat rajat. Lapsena se tuntui olevan rasittavinta ikinä, mutta nyt sen asian on osannut nähdä toiselta näkökulmalta. Yleensä omat vanhemmat haluaa lapsilleen kuitenkin vain parasta.
Eli olen kuitenkin loppupeleissä iloinen siitä, että meillä on kotona ollut aina sitä ruisleipää täysin valkoisen leivän sijaan, vihanneksia, hedelmiä, tummaa riisiä ja pastaa ja muutenkin terveellistä ruokaa. Äiti ei ole ostanut kotiin sitä vitivalkoista leipää jota me lapset aina haluttiin kaupasta. Eikä meidän jääkaappia täytetty valmisruuilla. Koen että minulla on tavallaan ollut hyvä alku elämässä, perheessä ollaan panostettu terveelliseen ruokaan ja siihen että se tieto siitä mikä on terveellistä ja mikä ei, säilyy meidän lasten päässä vielä aikuisenakin ja siirtyy varmasti seuraavallekin sukupolvelle. Ja otettu huomioon sen lapsen tulevaisuus ja ymmärtänyt sen, ettei pieni lapsi osaa itse valita mitä suuhunsa kannattaa laittaa. Eli se että vanhemmilla on täysi vastuu.
Olen kuitenkin törmännyt monenlaisiin tapauksiin. Sellaisiin, kun oma vanhempi tarkkailee ja kontrolloi liikaa mitä lapsi syö ja laittaa lapsi liikkumaan ihan törkeitä määriä. Sitä tulee paineita olla tietynlainen ja tulee ajatus siitä, että on jotenkin vääränlainen jos aina vain vaatii enemmän ja enemmän, kuin vanhempi ei ikinä olisi tyytyväinen lapseensa. Aina lisää liikuntaa vaan ja vähemmän ruokaa. Lapsen käsitys omasta kehosta vääristyy ja suhde liikuntaan ja ruokaan voi kieroutua. Ja vasta myöhemmällä iällä ehkä puhkeaa jonkilainen syömishäiriö.
Sitten olen törmännyt myös niihin tapauksiin, joiden perheissä ollaan totuttu syömään aina sitä samaa valkoista leipää, välipalaksi ojennetaan lapselle iso sipsipussi ja sokereita täynnä olevia limuja lipitetään päivästä toiseen. Vanhemmat jotka ei ollenkaan ajattele mitä omaan tai lapsensa suuhun laittaa. Sitä ajattelematonta tapaa jatketaan sukupolvesta toiseen, eikä yritetä pois niistä huonoista elämäntavoista. Sitä käydään mäkistä hakemassa euron juuston kun lapsi huutaa nälkäänsä ja jotta lapsi olisi hetken hiljaa ja tyytyväinen.
Lapsi ja sen koko tulevaisuus kärsii. Myöhemmin jossain vaiheessa elämää todennäköisesti tulee kakkostyypin diabetes, sydän- ja verisuonitauteja tai muita sairauksia. Ja me kaikkihan tiedämme, että vaikka ylipaino ei todellakaan ole mikään syy kiusata, niin kuitenkin moni lapsi ja jopa aikuinen alentuu sellaiselle tasolle, että alkaa kiusaamaan toista jonkun erilaisuuden takia. Mutta lapsi itse ei voi ylipainoon mitenkään vaikuttaa, jos ei vanhemmat osaa ollenkaan ajatella että millaista ruokaa pitäisi pöytään tuoda ja millä täyttää sen jääkaapin. Vanhemmilla on todella suuri vaikutusvalta lapsen tulevaisuuteen ja jokapäiväiset valinnat vaikuttaa lapseen myöhemmälläkin iällä vielä.
Todella moni kamppailee ylipainosta joka on aiheutettu jo nuorena. Uskon että jo lapsena tulleista liikakiloista on varmasti todella vaikea päästä eroon aikuisiällä. Kun niihin huonoihin ruokatottumuksiin ollaan jo niin totuttu, että niistä on vaikea päästää irti. On vaikea lähteä itse tekemään ruokaa jos kotona ollaan aina tilattu ruokaa kotiovelle tai ostettu kaiken maailman valmisruokia kaupan hyllyiltä.
Sitä ehkä luulee olevansa hyvä vanhempi, kun ei kiellä lasta nauttimasta. Mutta todellisuudessahan se on vain välittämistä jos asettaa rajat. Ei liian tiukat eikä liian lepsut, vaan jotain siltä väliltä. Pitää löytää se tasapaino. Tietysti lapsen pitää joskus saada herkutella, ei sen niinkään voi mennä etteikö lapsi vaikka saisi koskea herkkuihin toisen synttäreillä kun muut ympärillä mussuttaa suunsa täyteen suklailla ja kakuilla. Mutta se että pääasiassa keskittyy elämään terveellisesti, jos ei itsensä takia niin edes sen lapsen takia.
Myöhemmin elämässä kasvatuksen uhri ehkä jopa katkeroituu vanhemmilleen kun ymmärtää, mitä se ruoka ja elämäntapa on aiheuttanut, joka on opetettu pienenä. Sitä on jo sokeririippuvainen, ennen kuin edes ymmärtää mitä se sokeri on. Vanhempien pitäisi antaa lapselle hyvän alun elämässä, yrittää heti alusta opettaa niitä hyviä ruokatottumuksia, jotta siitä olisi helppo jatkaa sitten aikuisena.
Voi olla haastavaa tutustua kaupan vihannes- ja hedelmäosastoon jos ei ole ikinä sieltä ostanut mitään. Voi olla myös haastavaa ymmärtää mikä on esim. hiilihydraatti ja mikä rasva, mistä saa sitä hyvää rasvaa ja mistä ei. Netistä kuitenkin löytyy todella paljon faktaa ja netistä yleensä aina löytyy jonkinlainen vastaus kysymykseen jota pyörittelee omassa päässä. Se on ihan uusi alku ihmiselle joka päättää jättää huonot elämäntavat taakseen, joista on pitkään pitänyt kovaa kiinni. Sitä ottaa askeleen kohti tuntematonta.
Se varmasti vaatii paljon sitä päättäväisyyttä ja tahdonvoimaa. Mutta se palkitaan myöhemmin, vaikka alku voikin tuntua todella haastavalta ja raskaalta. Kun kuitenkin päivä päivältä tutustuu enemmän siihen uuteen elämäntapaan, sitä alkaa pikku hiljaa erottaa epäterveellinen terveellisestä ja jonain päivänä ne valinnat tulee ihan luonnostaan, miettimättä sen enempää ottaakko se vaalea pullaleipä vai reissumiestä. Sitä huomaa muutoksia ja huomaa voivansa paremmin kuin aikoihin, niin sitä tuskin edes haluaisi palata siihen samaan vanhaan.